Kuka olen?

En usko terapiaan.

En usko pelkän psykologian voimaan. En usko siihen, että keskustelemalla ilman ongelman kokonaisvaltaista lähestymistä voisimme aikaansaada muutoksen. En usko, että tyhjät sanat ilman syvempää tarkoitusta voivat liikuttaa meitä seisovasta vedestä.

Tervetuloa uuteen terapiamaastoon

Olen Reetta Karvonen, uuden ajan terapeutti. Visionääri, joka luo asiakkailleen uusia ajatusväyliä ja omannäköistä elämää kantavia perustuksia. Toinen jalka mielen tutkimattomassa maastossa ja toinen kaupungin arkisessa sykkeessä, kuljen rinnallasi kohti omaa sisäistä vuoreuttasi.

Sillä tähän uskon

Vapautuaksemme ajatustemme ansoista meidän on ymmärrettävä menneisyyttämme ja tultava läsnäolevaksi nykyhetkeen. Vain silloin arjen haasteet, muiden mielipiteet ja pettymykset voi ottaa vastaan kuin vuori. Tyynenä.

 Vuori on ikiaikainen. Vuoren ympärillä vuodenajat vaihtuvat ja säätilat vaihtelevat. Ihmiset tulevat katsomaan vuorta. Osa rakastaa. Osa ei pidä lainkaan. Mutta vuori pysyy vuorena. Pyhässä voimassaan.  
Tätä on vuoreus. 

Kasvutarinani vuoreuteeni

Kasvuni vuoreuteeni alkoi aikoinaan loppuunpalamisen ja menetysten myötä. Perhe-elämän ja työn täyttämä arki tuntui musertavan minut. Muuttaakseni tilannetta minun piti nähdä ja ymmärtää, miten itse loin ja pidin yllä omaa epätyydyttävää elämääni.

Jätettyäni esikoisen päiväkodille istuin pölyiseen autoon ja huokasin. Olo oli kuin hologramilla, itsestään irtaantuneella haperolla paperinukella, joka voi pienenkin paineen alla hajota hetkessä tomuksi.  

Kehoni oli väsynyt, vaikka päivä ei ollut edes alkanut. Ajatukseni sinkoilivat sinne tänne. Tällaista tämä on. Tällaista tämän kuuluu olla. Vastuullinen aikuisuus. Perkuleen vakavaa ja asiallista.  

Töissä otin vastaan huonosti voivia asiakkaita kuin liukuhihnalta. Heille jokaiselle pyrin olemaan lämmin ja läsnä. Tunsin itseni melkoiseksi huijariksi. Miten minä voin auttaa aidosti ketään, kun en kykene auttamaan edes itseäni.  

Lisäksi työyhteisö oli kuormittava. Systeemit eivät toimineet eikä ihmisten vahvuuksia hyödynnetty. Jatkuvasti tuntui, että sammutamme tulipaloja.  

Kannoin myös huolta tiimiläisten hyvinvoinnista, sillä ajattelin niin helpottavan tilannetta. Ajattelin, että yksi ihminen voi tehdä maailmasta paremman kannattelemalla vastuuta harteillaan. Yksi ihminen voi vaikuttaa hyvin paljonkin, mutta ei tuosta paikasta käsin, vaan siitä, että voi ensin itse hyvin.  

Ensimmäinen askel muutokseen

Sain kutsun uuteen projektiin pienemmälle paikkakunnalle, jossa työmäärä oli kohtuullinen.

Samaan aikaan aloin ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistani ja tekemään muutoksia arjessa ja itsessäni. Opettelemaan tietoisen läsnäolevana katsomaan, miten ylläpidin omaa kärsimystäni.

Syitä en vielä silloin tiennyt. Sitä, että toistin varhaislapsuudessa oppimaani mallia. Sitä, että olin lapsuudessani luonut tavat luoda harmoniaa unohtamalla itseni ja omat tarpeeni.

Minun piti aloittaa siitä, miten ajattelen, miten tunnen ja mitä tarvitsen.

Minun piti jäsennellä elämäntarinaani ja tunnistaa, miten se on minua evästänyt.

Minun täytyi löytää tie itsemyötätuntoon, omanarvontuntoon ja sisäiseen turvaan, joista kumpuaa kyky olla itsensä puolella, asettaa rajoja ja rohkeasti kulkea ominta polkua.  

Käännekohta

Kun ymmärsin, että voin muuttaa elämäni muuttamalla itseäni, koin kasvumatkani käännekohdan.

Tämä ymmärrys omasta voimasta ja mahdollisuudesta muuttaa ajatteluani ja kehollista tilaani, muutti elämäni suunnan.  

Perillä

Omalta tuntuvan elämän luominen ei ole ollut aina helppoa, enkä olisi onnistunut siinä ilman apua. Kulkemalla sitoutuneesti henkisen kasvun polkuani, olen päässyt siihen missä nyt olen - itseni näköiseen elämään.

Tänään vietyäni lapset päiväkotiin, istun keittiön pöydän ääreen asettumaan alkavaan päivään. Kehoni tuntuu tasapainoiselta, pehmeältä ja on täynnä lempeyttä. Ei ole syytä puskea, olla kova tai runnoa läpi, vaan voin vain sallia ja nauttia.

Voin luoda palveluita, joiden hyödyt ulottuvat moniin eri osa-alueisiin. Voin auttaa kuormittuneita, itseään kritisoivia ja ylianalysoinnin alle hautautuneita ihmisiä. Tuoda raikkaita tuulia työyhteisöihin ja vetää koulutuksia, jotka eivät maistu vanhentuneelle keitolle. Tuoda iloa ja inspiraatiota niihin huoneisiin joihin kävelen.

Matkalla vuoreuteeni opin, vain tuntemalla itsesi psykologisesti ja kehollisesti, voit tietää, mitä tahdot ja mitä kohti haluat kulkea.

Terapia, jossa on perkele henkeä

Kuinka moni meistä on istunut niissä ummehtuneissa vastaanottohuoneissa, joissa toistetaan samoja terapiamantroja ja annetaan vain teelusikallinen toivoa?

 Mitä jos transformaatiosta tulisikin inspiroitunut olo? Itseensä, elämään, ihmissuhteisiin ja työhönsä villiintynyt olo, tunne, että voi rikkoa lasikattoja.  

Murtaaksemme sukupolvien traumaketjuja, hiljaisuuden ja puhumattomuuden tietä, on oltava perkele henkeä. On oltava missio, jonka motivaatiovoima kantaa läpi haasteiden.  

Siksi missioni on luoda myös terapiaboxin ulkopuolelta: tarjota sinulle välineet ja tuki omannäköisesi, merkityksellisen elämän luomiseen.  

Sillä totuus on:  

Tullaksesi terapiaan, sinun ei tarvitse voida huonosti. Sinulla vain tarvitsee olla halu tutustua syvemmin itseesi ja löytää uusia tapoja elää autenttisemmin.  

Haasteiden kautta kasvat vuoreuteesi

Vuoreva ihminen ei kysy katsooko joku. Vuoreva ihminen kasvaa vuoreuteensa itseään varten. Hän hyväksyy kaikkeutensa kokonaan ja sallii rankkasateen, sallii vastatuulen.

Tieto tästä vuoreudesta on jo meissä. Autan sinua näkemään ja kuulemaan sen - oman äänesi, joka on hukkunut mielesi ja muiden mielipiteiden kakofoniaan.  

Kuvittele, miltä tuntuu kun seisot omassa voimassasi, vuoreudessasi, lapsenomaisen itsevarmana ja uteliaana odottaen tulevaa…  

Siinä, että joku kertoo, miten asiat tulisi, pitäisi tai kannattaisi tehdä, on sama tunnelma kuin söisi vanhentunutta keitosta. Se keitto ei uppoa. Silloin haluaa vain nousta pöydästä.  

Mutta siinä kun tarjoillaan inspiroivia vaihtoehtoja, mahdollisuuksia yhdistää ja uudelleenmääritellä, se on pöytä, jossa haluaa istua. Se on pöytä, johon palaa.  

Mikä tuo ruokalaji olikaan, saisinko sitä lisää? Saisinko kauhallisen lisää minäpystyvyyttä, lisää unohtuneiden resurssien muistamista, lisää rakkautta? Lisää merkityksellisyyttä ja omannäköistä elämää…  

Onko nälkä?